Päivä 12 Casa Mallarinossa

Tästä päivästä tulikin pakollinen vapaapäivä. Norovirus iski yöllä ja vaikka tauti onkin jo ohimenossa, on olo vielä sen verran heikko, että oli viisainta jäädä tähän mukavaan majapaikkaan lepäilemään ylimääräiseksi päiväksi.

Meitä kyllä pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Christina- emäntä keittelee meille teetä ja tuo korppuja. Sergio lähti aamulla käymään kaupungissa ja kysyi mitä tarvitsemme. Pyysimme tuomaan banaaneja, kivennäisvettä, lemon sodaa ja jogurtteja. Sergio ei sitten tuonutkaan mitään kaupan tavallisia jogurtteja, vaan oli käynyt varta vasten jostain vuorilta hakemassa kaverinsa tekemiä jogurtteja, jotka ovat kuulemma parhaita.

Huomenna todennäköisesti menemme junalla Pontremoliin, meidän reittimme päätepisteeseen. Se kestää vain 20- minuuttia! Koska tämänpäiväinen vaellusetappi jäi kävelemättä, tulisi huomisesta etapista liian pitkä yli vuorien. Ja majoitus on jo aikaa sitten varattu Pontremolissa.

Päivä 10 Bardin kaupungista Brugnolan kylään

Nyt kun nettiyhteydet tuntuvat toimivan taas paremmin, niin vähän juttua myös viime päiviltä. 

Toissailtainen vegetaari-illallinen makkaratehtaassa osoittautui kiinnostavaksi. Ei mitään fine diningia, vaan kunnon maalaisruokaa. Isot kulhot kaikenlaista. Vain kulhollinen hillosipuleita jäi syömättä. Erityisesti jäi mieleen perunagnocchit tomaattisienikastikkeessa. Suurista ruokamääristä huolimatta Lauri harmittelee jo sitä, että vyö jäi kotiin.

Matkalla Bardiin yhtäkkiä metsässä oli torni.

Torni oli Torre di San Antonino 1100- luvulta. Ihan ei selvinnyt tornin tarkoitus meille.

Onneksi ei tiedetty että Bardin linna menee kiinni jo viideltä, niin ei tullut turhaa stressiä. Oltiin Bardissa puoli viisi. Onnekkaasti meidän hotelli oli ihan linnan kyljessä ja hyvin ehdittiin vielä linnaan.

Bardin linna on 800- luvulta. Tunnelmaa lisäsi se että kaikki muut vierailijat olivat jo lähteneet kun kiertelimme linnan saleissa.

Tänään aamulla nautittiin erinomainen aamiainen. Olimme hotellin ainoat asiakkaat. Ei olisi uskonut siitä ruokamäärästä aamiaisella.

Bardin linna jäi taakse, mutta näkyi takana, ylväänä lähes koko tämän päivän matkan ajan.

Löysin Bardin linnalta pinssin, jossa VIA DEGLI ABATI logo. Se on nyt vaelluslakissani. Pitäisiköhän alkaa keräilemään pinssejä hattuun?!

Puolitoista tuntia yhtämittaista nousua kivikkoisella polulla. Sitä ennen lauantaipäivän retkipyöräilijät, joita oli noin sata viiletti ohi. Vähän väsytti jo se jatkuva Ciao ja Salve hokeminen. Mutta hyvällä tuulella olivat kaikki! Vapaa päivä ja liikuntaa upeissa maisemissa! Meille peukutetaan ja hurrataan.

Suunta eteenpäin ja evästauko Monasteron kylällä ja pyöräilijät tulevat jo vuorilta takaisin päin. Sekä yksi hankalampi kosken ylitys!

Suunta on edelleen ylämäkeen ja vihdoin saavutaan meidän majapaikkaamme Vegaani farmille Brugnolan kylään.

 Vegaanifarmin eläimet ovat kaikki rescue- eläimiä ja emäntämme Manuela joka osaa hyvin englantia, kertoo hauskasti eläimistä ja ennakkoluuloista joita heidän perheensä asettautuminen tähän syrjäiseen vuoristokylään aiheutti. Ei ole epäilystäkään muuten kuka on pomo eläinporukassa.

Päivä 8 Nicellin kylästä Groppallon kylään

Herättiin häikäisevään auringonpaisteeseen. Tänään jatkettaisiin vaellusta Groppallon kylään. Kylästä tuntui etukäteen olevan hankala saada majapaikkaa. Pohdittiin Margheriten ja myös edellisen paikan saksalaisnaisen Sigridin kanssa sitä, miksi joskus pikkukylistä on nimenomaan ulkomaalaisen vaikea löytää majoitusta. Sigridin mielestä pikkukylissä suhtaudutaan ulkomaalaisiin epäluuloisesti ja sähköpostivarauksiakin hiukan pelätään, mitä lie viruksia niissä on. Margheriten mielestä se on suurta typeryyttä majoittajilta, mutta myönsi itsekin ihmetelleensä Päivi - nimeä ja pohtineensa, että olemmeko me kenties turkkilaisia. Mutta koska hän on avarakatseinen saksalainen, hän ajatteli että sopii kyllä turkkilaistenkin tulla.

Päivästä oli tulossa lämmin ja päivän vaelluksesta korkeuskäyrän mukaan U:n muotoinen. Ensin laskeudutaan puoli päivää alamäkeen joelle asti, jonka jälkeen noustaan puoli päivää Groppallon kylään.

Välillä käveltiin pienten vuorikylien läpi. Usein näyttää menevän koko päivä ettei nähdä ainuttakaan ihmistä, vain äärimmäinen hiljaisuus ja linnunlaulua.

Pieni puronylitys ei tuota ongelmia.

Vihdoin laskeuduttiin Nure - joen rantaan. Oltaisiin voitu valita myös pidempi reitti ja ylittää joki siltaa pitkin, mutta koska Margherite vakuutti, että kyllä joen yli pystyy kahlaamaan, niin päätettiin yrittää. Ja onnistuihan se, vaikka pienoinen yllätys oli että joessa oli useampi haara eli ylityksiä ei ollut yksi vaan peräti kolme!

Aika rankka nousu kohti Groppalloa alkoi. Ilma oli myös selvästi lämpimämpi kuin aikaisempina päivinä. Onneksi oli vettä mukana riittävästi ja Margheriten tekemät eväät.

Groppallon kirkko putkahti viimein näkyviin vuorella.

Groppallossa majoitus Albergo ristorante Fratelli Salinissa. Salinin veljekset tekevät makkaraa. Emäntää huvitti vähän kun toivoimme vegetaari - illallista makkaratehtaassa kun ollaan. 

Päivä 7 Poggiolon kylästä Nicellin kylään

Jätettiin Colin kylän kauniit maisemat tasksemme. Päästiin liikkeelle jo puoli kahdeksan aikaan. Runsas aamiainen oli iloinen yllätys, koska päivän etapille ei osuisi yhtään baaria tai kahvilaa, kaupoista nyt puhumattakaan. Emäntä Sigrid oli tehnyt meille myös eväsleivät mukaan otettaviksi.

Ihan ei Sigrid emäntämme onnistunut edellisenä iltana kasvisillallisessaan, muunmuassa kasvispihvit oli palaneet toiselta puolelta ihan mustiksi. Mukisematta syötiin kuitenkin kaikki ja emäntä antoi meille vielä lohdutukseksi puolen kilon linssi-ohra pussin, josta tulee kuulemma hyvä keitto. Kovasti yritimme kieltäytyä puolen kilon lisäpainosta rinkkaan, kun ne ovat jo muutenkin painavat. Ei auttanut, ehkäpä keittoinekset tulevat vielä tarpeeseen.

Majapaikkamme saksalaiset moottoripyörä- enduromiehet olivat sotkeneet alkumatkan polkumme ihan mutaiseksi ja muutama hankala puron ylityskin koettiin.

Kukkulalla näkyvää linnaa kohti suunnattiin. Maassa näkyi myös suuria tassunjälkiä ja kuului ilveksen rääyntää.

Linna oli nykyään maatalona ja Ylämaan karjaa kuljeskeli vapaana siellä täällä.

Ja tietysti taas se maatalon koira joka ilmoittaa että kuljemme hänen reviirillään.

Muutaman vuorikylän jälkeen lähdettiin nousemaan päivän korkeimmalle kohdalle Sella dei Generalille ( 1217m). Ei hullumpi eväspaikka! 

Seitsemän tunnin vaelluspäivä, yhdellä evästauolla. Vihdoinkin putkahti näkyviin vuoriniittyjen jälkeen Nicellin kylä.

Yllätys, yllätys majapaikkamme emäntä on taas saksalainen alkujaan. Margherite on tullut tänne vuorille pikkukylään asumaan ja nauttimaan luonnonrauhasta. 

Ja todellakin Suomessa on mentävä jonnekin Lappiin asti, että olisi näin hiljaista. Äänimaisema täällä vuorilla on aivan uskomaton. Me suomalaiset pikkuisen omahyväisesti kuvittelemme, että meillä Suomessa on niin rauhallista ja upea luonto. En ole koskaan Suomessa kokenut tällaista hiljaisuutta kuin täällä.

Menemme kohta pyynnöstä kävelyttämään emäntämme vanhaa Lisa koiraa kylälle. Koira on niin vanha ettei kuulemma lähde karkuunkaan.

Ja kissa Ottoakaan ei saa unohtaa!

Päivä 6 Bobbion kaupungista Poggiolon vuoristokylään

Herättiin aamulla rankkaan vesisateeseen! Emäntämme Miriam oli sitä mieltä, että tulee satamaan koko päivän! Onneksi hän oli väärässä. Tehtiin hitaasti lähtöä ja pakkailtiin tavaroita, kaikki saderomppeet käyttöön! Jätesäkki rinkan sisään, Gore Tex takki ja housut päälle, sadeviitta ja rinkan sadesuojus. Tärkeät paperit, kännykkä yms vielä omiin muovipusseihinsa. Kun kaikki oli viimein suojattu ja pakattuna, niin puoli yhdeltätoista sade loppuikin! Onneksi oli tiedossa lyhyt etappi täksi päiväksi, niin ei haitannut näin myöhäinen lähtö.

Kaunis Bobbion kaupunki jäi taakse, kun Ponte Vecchion sillan kautta jatkettiin matkaa.

Oli tulossa rankka nousu! Yhtämittaista nousua vuorille. Sen verran rankkaa, että oltiin hyvin tyytyväisiä, että oli tajuttu jakaa tämä etappi osiin.

Koska koko yön ja aamupäivän oli satanut reippaasti oli polku todella, märkä, liukas ja paikka paikoin mutainen. 

Varsin pian kuitenkin oli noustu Poggiolon kylään ja muutaman talon kylästä ei ollut vaikeaa löytää majapaikkaamme. Emäntämme Sigrid olikin vähän hämmästynyt kun tulimme niin aikaisin ja hyvävoimaisina, kun yleensä pariskunnat tulevat kuulemma paljon myöhemmin ja rättiväsyneinä. Sigrid on alunperin saksalainen ja naimisissa Italialaisen kanssa ja yhdessä aikuisen poikansa kanssa ylläpitävät tätä hotellia.

Sigrid on niin kova puhumaan (ja hän puhuu hyvin englantia), että meillä meinaa kahvit jäähtyä kupeissa, kun vähän pökerryksissä kuuntelemme hänen puhetulvaansa. Sigrid selittää myös meille perusteellisesti millaisen viiden ruokalajin illallisen hän on meille suunnitellut. Selvästikin hänelle on ollut mieluisaa vaihtelua suunnitella kasvissyöjien illallinen. No, huomenna on tulossa rankka ja pitkä vaelluspäivä, niin eiköhän nuo etukäteisenergiat tule tarpeeseen. Meidän lisäksemme hotellissa yöpyy vain neljä saksalaista moottoripyöräilijä. Nyt jo aurinko paistaa ulkona ja meillä on sopivasti aikaa puhdistaa kuraisia vaatteita.

Lähdettiin vielä iltakävelylle viereiseen Colin kylään. Maisemat ovat kuin jostain maalauksesta ja äänimaisema ihan uskomaton. Kuuluu vain lintujen laulua, kukko kiekuu jossain kaukana. Luontoa ja hiljaisuutta löytyy muualtakin kuin vain Suomesta.