San Benedetto 

Roccasecca - Montecassinon luostari 

Viimeinen vaelluspäivä valkeni harmaana ja pian alkoi sataa. Voi kurjaa, kun niin vähän oli satanut koko vaelluksen aikana. Puoleenpäivään mennessä sade kuitenkin taukosi. Lähdettiin taas nousemaan vuorille. Kokoajan odotimme milloin joko luostari tai Cassinon kaupunki tulisi näkyviin. 

Cassinon kaupunki ja luostari tuhoutuivat toisessa maailmansodassa lähes täysin, mutta luostari restauroitiin täydellisesti vähintään entiseen loistoonsa. 

Oli hieno hetki, kun luostari viimein putkahti näkyviin vuoren harjanteen takaa. 

Saimme luostarista diplomit vaelluksestamme ja olihan sieltä ostettava sitä likööriä. Sitä likööriä mistä lapsena laulettiin kaanonina " Benediktine, Benediktine munk liköör. "

Pax et Bonum 

Pace et Bene

San Benedetto 

Arpino - Roccasecca 

Ciceron kukkulakaupungista lähdettiin vuorille kohti Roccaseccaa, Tuomas Akvinolaisen synnyinkaupunkia. Nousua riitti, mutta onneksi aamulla alkanut sade muuttui pian auringonpaisteeksi. Hienon rotkoalueen jälkeen alettiin lähestyä Roccaseccaa. Kapea vuoristotie oli suljettu autoliikenteeltä maanvyöry riskin vuoksi. Yksi auto näytti kuitenkin tulevan meitä vastaan. Autosta noussut herra esitteli itsensä Angeloksi. Kuinkas ollakaan, hän oli tietysti Amico del Cammino yhdistyksen paikallinen yhdyshenkilö ja tottakai jo kuullut tulostamme. Koska oli jo iltapäivä hän oli lähtenyt autolla katsomaan ettei meillä ole mitään hätää. Aloimme jo suorastaan liikuttua tästä kaikesta huolenpidosta. Kieltäydyimme kohteliaasti kyydistä kaupunkiin, kävelemäänhän tänne oli tultu. 

Roccaseccassa majapaikkamme isäntä odotteli meitä liikenneympyrässä. Angelo oli ilmoittanut että olemme tulossa. 

Illalla ravintolaan tupsahti tutut italialaisrouvat, jotka olimme tavanneet jo Geranossa. Rouvat vaihtoivat kaupunkia välillä myös bussilla. 

Kyselimme majapaikkamme isännältä viimeisen kohteemme Cassinon majapaikoista. Isäntä lupasi että majoitus järjestyy. Istuimme ja istuimme isäntämme pizzeriassa ( pizzat oli syöty jo aikapäiviä sitten) isäntää ei näkynyt. Vihdoin hän ilmestyi lihavan kaupunkioppaan kanssa, joka osasi englantia. Hän oli siis iltamyöhällä järjestänyt paikalle englantia puhuvan oppaan. Saimme vielä Constantinon puhelinnumeronkin jos tulisi ongelmia. No eipä tullut, niin hyvät oli ohjeet. Grazie, mille grazie! 

San Benedetto 

Casamari - Isola del Liri - Arpino 

Casamarista reitti jatkuu kohti Isola del Lirin ( Liri joen saari)  kaupunkia. On aivan kuin tulisi Imatralle! Koski hallitsee kaupunkikuvaa ja siellä on samanlaista eleganttia hyörinää kuin Imatralla. 

Italian Imatralta noustaan taas vuorten yli läpi vuorikylien kohti Arpinoa, citta di Ciceronea. Ciceron synnyinkaupunki. Täällä näitä kuuluisuuksia riittää joka pikkukaupungille. Arpino voi myös ylpeillä antiikin aikaisilla raunioillaan. 

San Benedetto 

Civita - Casamari 

Civitan pikkuruisesta vuorikylästä lähdemme aamutuimaan alaspäin aasit seuranamme. Sama sokea mies on kylätien varrella  kuin illalla saapuessamme. Paljon ei kyllä kylätiellä tapahdu, muutama auto päivässä ja jokunen aasi ja vuohi. Kailotamme taas buongiorniot jo hyvän matkaa edestäpäin, ettei hän pelästy. 

Yövymme Casamarin luostarin vierastalossa. Muita yöpyjiä siellä ei olekaan. Luostarin on benediktiiniläismunkit perustaneet 1035. Munkkien laulu humisee mystisesti kirkossa. Akustiikka on erikoinen. Pizzeriasta on syytä sitten

ehtiä ajoissa takaisin luostariin, koska portit sulkeutuvat puoli kymmeneltä. 

San Benedetto 

Guarcino - Vico nel Lazio - Civita 

Lähdettiin aamulla yhtä matkaa nuorisoporukan kanssa. Sunnuntaiaamu, ja ihmettelimme minne kyläläiset vaeltavat. Kirkkoon tietenkin. Emme meinanneet millään päästä respan kaverista eroon, kun hänellä oli kaveri tiskijukkana Helsingissä ja oli ehdottomasti katsottava tämän kaverin you tube videoita. 

Tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Vico nel Lazion kukkulakaupunkiin. Miehet istuvat taas baarissa, missä naiset ovat? Kaupungista pois lähtiessä, reitti on vähän vaikeaselkoinen. Eikös paikalle heti lennähdä Amico del Cammino - yhdistyksen kyseisen alueen vastuuhenkilö ja neuvoo meidät oikealle tielle. Tietää että olemme Suomesta, sana on taas kulkenut. Voi että,

onkohan raukka päivystänyt risteyksessä jo pitkään. Harvinaisia suomalaisia ei kyllä päästetä eksymään. 

Trisultin luostari yllättää. Se on todella kaunis. Bongaan kirkon katosta Kimmo Pohjosen näköisen harpistin! 

Majoitumme Civitan kylään Roberton ja poikansa Giulianon b@b :hen. Kuuluu vain lampaiden määkimistä, kukon kiekumista ja luostarin kellot laakson toiselta puolelta. 

.

San Benedetto 

Trevi nel Lazio - Guarcino 

Aamuvarhaisella alkoi hurja nousu ylös vuorille. Yhtämittaista nousua seitsemän kilometriä. Vastaan tuli yksi vuohipaimen , pari hevosmiestä ja lukuisa määrä eri eläimiä kaikki vapaana kuljeskelemassa. Yhtäkkiä metsän keskellä myös roomalaisaikainen kivikaari. 

Majoitumme Guarcinon kylän ainoaan hotelliin, jonne majoittui myös ryhmä italialaisnuoria, jotka ovat myös vaeltamassa San Benedetto reitillä. Arvomme nuorten silmissä nousee monta piirua kun kuulevat, että vaellamme koko reitin, kuusitoista etappia, kuusitoista päivää. He

vaeltavat vain kaksi päivää ja ovat jo nyt ihan puhki. Hah, kyllä me sentään suomalaisella sisulla... 

San Benedetto 

Subiaco - Trevi nel Lazio 

Subiacosta lähdettiin kukonlaulun aikaan. Alas, alas ja sitten kaunista jokivartta pitkin, jossa lehmät, hevoset ja härät laiduntaa ilman mitään aitauksia. Mukavassa evästaukopaikassa joen varressa ihmettelimme kolmea koulupoikaa, jotka vain istuskelivat. Koulupäivä ja pojat vähän oudossa paikassa luonnon helmassa. Vähän matkaa eteenpäin käveltyämme vastassa oli iso porukka koululaisia opettajan kanssa puita karsimassa. Ne kolme siis lintsasi jostain taksvärkkihommista 

Trevi nel Laziolle raskas nousu ja sateen uhka vielä niskassa. Pienessä kukkulakaupungissa oli aivan erilainen ilmapiiri kuin vaelluksen aikaisemmissa pikkukaupungeissa. Tuntui siltä että täällä ei voitu hyvin. Köyhyyttä, työttömyyttä, alkoholismia etc. Mielenkiintoista oli myös että oikeasti meidän vaellusreitti ei edes olisi kulkenut kaupungin kautta, vaan ohi mutta halusimme nähdä kaupungin. 

Majoitumme ainoaan mahdolliseen majapaikkaan kaupungin laidalla. Iso, ikävä kylmä ja kallis hotelli. Hotellin ankeus jotenkin toisti kaupungin ilmapiirin ankeutta.

San Benedetto 

Gerano - Subiaco 

Subiacoon saapumista odotimme mielenkiinnolla. Benedictus Nursialainen on perustanut 12 luostaria, joista Subiacon luostari ja Montecassinon luostari ovat kuuluisimmat. Subiacon kaupunkikuvaa hallitsee mahtava Borgioiden linna. Luostarille oli vielä matkaa parisen kilometriä kaupungista. Turistibussien rivistö luostarin parkkipaikalla näytti huolestuttavalta. Luostarin kieltotaulurivistö niin ikään vaikuttavalta. Hmmm, tulkitaanko päälläni oleva vaellushame minihameeksi, joka on kielletty? Silenciota

ja kuvaamiskieltoa ei ainakaan kukaan näyttänyt noudattavan. Ja voisiko nyt kuvitellakaan että italialaiset olisivat hiljaa. Kauhea pälpätys. Kiltin näköinen munkki, kissan kanssa toimistossaan antoi meille vaelluspasseihimme timbrat (leimat). Luostari majoittaa vain miehiä, siis nunnien luokse vuorta ylöspäin, vielä hienommista näköaloista nauttimaan. 

Nunnien pienessä yhteisössä on monenmaalaisia naisia. Kongolainen osasi vähän englantiakin. Yhteisö toimii donativo /offerte lahjoitus periaatteella. Varsinaisia hintoja ei ruualle ja yöpymiselle ole. Kysyinkin, voimmeko auttaa illallisen valmistamisessa. Apua tarvittaisiin enemmän kuulemma tiskaamisessa. Loppujen lopuksi emme koskaan päässeet tiskaamaan, kun selvisi että belgialaisella sisarella, joka soitti sitraa oli myös kelttiharppu! Kun talosta löytyi myös kitara jouduimmekin konsertoimaan illallisen jälkeen. Tosin harppuparka oli viritettävä jakoavaimella, kun oikeaa viritysavainta ei ollut. Juuri huomasimme että ajanhermolla olevat nunnat olivat heti laittaneet pätkiä konsertista fb - sivuilleen. 

San Benedetto 

Mandela - Gerano 

Kerrankin aamiaiseksi jotain muutakin kuin pelkkää makeaa, kiitos Marzia! 

Hämmentävä kahvipysähdys Sambucin piazzan baarissa. Ukot istuvat toppatakeissaan ( meidän mielestä hurja helle) piazzan baarissa rivissä ja katselivat mitä tapahtuu. Rupattelu taukoaa ja täydellinen hiljaisuus, kun astelemme rinkkoinemme piazzan poikki. Todellakin kylä, jossa ei käy matkailijoita. Vähän sivussa meidänkin reitiltämme. Meistä riittää varmasti puheenaihetta ukoille pitkään. Kiva tapa muuten on, että pikkukylissä kaikki tervehtivät aina toisiaan. Salve, buongiorno, ciao! 

Geranossa oli muutama päivä aikaisemmin ollut kylän suuri kukkaisjuhla. Mieletön, tuoreista kukista tehty taideteos, jonka lapset lopulta hajottavat. Kaikki kauniskin katoaa! 

Geranon ainoa majapaikka oli nunnien luona. Illallisella tapasimme vihdoin muitakin saman reitin vaeltajia. Kolme italialaista, jotka eivät tietenkään osanneet muuta kuin italiaa. Harmi olisi ollut kiva vaihtaa ajatuksia reitistä. 

San Benedetto 

Orvinio - Mandela 

Lisää vuoripolkuja, vuoriteitä ja eläimiä. Toinen toistaan idyllisempiä kukkulakyliä. Maurizio oli suositellut yöpymistä Marzian luona Mandelassa. Marzia ilmaantuikin kuin taikaiskusta polun päähän, heti kun saavuimme Mandelaan. Herraties kuinka monta kertaa hän oli käynytkään polun päässä katsomassa joko tulemme. 

Marzian b&b oli viimeisen päälle tyylikäs, vaaleanpunaisine piperryksineen. Hikisinä ja vaelluskengät kuraisina tunsimme kuuluvamme vähän eri maailmaan. 

San Benedetto 

Castel di Tora - Orvinio 

Castel di Torasta lähdettiin aamulla varhain nousemaan vuorille taas capuccinon ja kakunpalan voimin. Yhtämittaista nousua kesti yli neljä tuntia, mutta näköalat olivatkin sitten kuin lentokoneesta olisi katsellut. 

Härätkin vuorilla vaikuttivat rauhallisilta. Enemmän hirvitti monikymmenpäinen villisikalauma, joka vilisti alempana rinteellä. Villisikahan on kyllä kasvissyöjä, niin kuin mekin, mutta enpä silti haluaisi jäädä emon ja poikasten väliin. Alettiin pitää enemmän ääntä kulkiessa. 

Orviniossa meitä jo huolestuneena odotteli Amico del Cammino - yhdistyksen puheenjohtaja Maurizio. Rita oli informoinut häntä jo hyvissä ajoin, että suomalaiset ovat tulossa. Maurizio puhui hyvin englantia, mikä oli mukava yllätys, sillä englannin taitoisia on harvassa. Ritan lisäksi vain alkumatkan yöpymispaikassa Spoletossa, emäntämme Emanuela, joka olikin eläkkeelle jäänyt latinan opettaja ja suuresti ihastunut Suomen kirjastoihin. (Taas yksi hyvä syy olla iloinen suomalainen veronmaksaja) Italiassa kun kunnalliset kirjastot ovat kuulemma ikäviä, pimeitä ja niissä ei kukaan käy. 

Orviniossa maanantaina, kaikki ravintolat olivat kiinni, joten oli kokkailtava itse. Ihan hyvää pastaa siitä tuli. 

Seuraavana aamuna Maurizion puoliso Simonetta halusi saatella meidät polulle kohti Mandelaa.