Päivä 4 Pometosta Grazziin

Tänään alettiin oikeasti nousta vuoristoon ja vanhoille muulipoluille.

Aamulla meidän emäntä Paola vilkutteli meille ikkunasta kun lähdettiin.

Paola puhui hyvin englantia ja kertoi, että maatila oli alunperin hänen isovanhempiensa ja hän itse oli syntynyt ja työskennellyt Milanossa. Ja Paola vahvisti käsityksemme siitä, että ravintolaruoka on Italiassa aina sitä parempaa mitä syrjäisempi on ravintolan sijainti. Hän ei koskaan itse menisi esim Milanossa ravintolaan syömään! Eilinen illallisravintolammekin, jonne Paola meidät vei, oli jossain vuoristossa, keskellä ei mitään, mutta niin vain alkoi sinne illan mittaan kertyä ihmisiä. Ja turha varmaan sanoa, että ruoka oli hyvää!

Pometossa, niin pieni kylä kuin se onkin, on kaksi baaria ja pieni kauppa. Sunnuntaiaamu ja kauppa aukesi kahdeksalta. Oltiin heti ensimmäisenä asiakkaina ja  kuin taikaiskusta myyntiin tuli kuumia pizzoja, joista saatiin mukaan meille eväsruoka. Päivän lounas on nyt varmistettu! 

Aamupäivälle saatiin sydämentykytystä kerrakseen,  kun vanhan papan neljä koiraa päättivät, että me emme kulje heidän isäntänsä pellon laitaa. Jähmetyimme paikalleen. Koirista suurin näytti meille hampaitaan ja haukkui ja murisi jos otimme askeleenkin eteenpäin. Jähmetyimme paikalleen.

Isäntä sai vihdoin koirat ymmärtämään, että meillä oli lupa mennä. Jopa meille  heilutettiin häntää hiukan.

Pienen Caminatan kylän ja baarikahvien jälkeen alkoi kunnon ylämäkeen puurtaminen, jota jatkuikin sitten loppupäivän. Caminatan baarin isäntä totesi, kun sanoimme,että menemme Grazziin, että " juu sehän on ihan lähellä!" Ihan lähellä varmaankin autoilijalle, mutta meiltä matkaan vuorten yli taisi mennä noin kuusi tuntia.😅

Vuorilla, matkan varrella, törmäsimme porukkaan, joka ilmeisesti oli ostanut, vanhan muutaman talon hylätyn kylän ja rakensivat sinne jonkinlaista meditaatiokeskusta, joka pohjasi argentiinalaisen filosofin Mario Rodriguez Cobosin ideoihin. Porukka vaikutti olevan hurjan innoissaan. Keskuksen avajaiset kesäkuussa ja kaikki vielä pahasti kesken.

Rakenteilla heillä oli myös pyöreä kivinen tai betoninen tila, jossa oli ihan mieletön akustiikka!

Onneksi tajusimme jakaa tämän vaativan osuuden puoliksi. Vasta neljän aikaan ilmestyy näkyviin Grazzin pieni kylä.

Majoituksen varaaminen tästä pikkukylästä oli monen mutkan takana. Majapaikkoja on kylässä kolme. Yksi ei vastannut koskaan mitään. Yksi vastasi, että heidän majoituksensa on täynnä. Kolmas jossa olemme, on huoneisto, jonka isäntä puhuu vain italiaa. Ja hänelle täytyi välttämättä soittaa, jostain ihmeen syystä. Onnistui lopulta sekin. Tämä on hieno ja tilava asunto! Kun kysyin puhelimessa ruokailusta, isäntä sanoi, että ravintola on ihan lähellä! Kylässä ei ole kauppaa. Hah, lähellä on toki eri asia kävelijälle ja autoilijalle! Kun on kävellyt jo kahdeksan tuntia vuoristossa rinkan kanssa, päässyt vihdoin majapaikkaa, käynyt suihkussa, niin ei ihan hirveästi tee mieli lähteä tallustelemaan ravintolaan neljän kilometrin päähän ja sitten vielä pimeässä takaisin.

Koska meillä näytti olevan asunnossa hyvä keittiö, kysyimme voisimmeko ostaa vähän raaka- aineita, niin tekisimme illalla ruokaa. Stefano, isäntämme lupasi kysyä mammalta. Hetken päästä mamma toi meille tomaatteja, kahta erilaista juustoa, leipää, omenoita, kivennäisvettä ja tietysti viiniä!

Mamma oli naurusta kippurassa kun yritin puhua hänelle italiaa. No, ehkä emme aina ymmärtäneet toisiamme. Mamma sanoi dentro ja minä luulin että dento eli hammas. 

Huomenna Bobbioon, joka on joskus valittu Italian kauneimmaksi kaupungiksi.

Päivä 3 Colombaronesta Pometoon

Illallinen eilen illalla Colombaronen kylän ainoassa ravintolassa oli aivan superhyvä. Hyvän ravintolan merkki, että mitään ruokalistoja ei ole vaan tarjoilija ja kokki pohdiskelevat, että mitähän he meille tarjoilevat. Näissä pikkukylien ravintoloissa on usein syöty ne kaikkein parhaimmat illalliset ja hintakin vielä tosi vaatimaton.

Koska illalla syötiin niin hyvin, ei haitannut vaikka aamiainen olikin tyypillinen italialainen omatoimisurkuaamiainen ja nyt osattiin jo käyttää kapselikahvikonetta.

Päästiin jo kahdeksalta liikkeelle, ilmassa oli vähän sateen uhkaa. Kiirehdittin kohti kylää, jossa piti olla opaskirjan ja meidän emäntämme Danielan mukaan avoin baari. No baari oli kuitenkin kiinni ja jatkettiin matkaa. Tämän päivän matkan varrella olisi ehkä vielä yhdessä kylässä baari joka voisi olla auki tai sitten ei. Edessä kuitenkin noin seitsemän tunnin vaelluspäivä, niin jotain evästä olisi hyvä saada mukaan. Kauppoja kun ei näissä pikkukylissä ole.

Baari oli onneksi auki ja hauska ja huumorintajuinen isäntä tekaisi meille herkulliset eväsleivät mukaan otettaviksi. Ei tarvinnut onneksi selvitä koko päivää sipseillä ja muutamalla omenalla.

Ollaan alkumatkasta vielä todellisella viinialueella, viinitarhoja on joka puolella.

Vähitellen asutus alkaa harventua.

Loppumatkasta ohitamme Columbanon patsaan. Pyhä Columbano oli irlantilainen munkki (543- 615) joka vaikutti näillä seuduilla ja perusti mm. Bobbion kuuluisan luostarin. Meidän pitäisi saapua Bobbioon ylihuomenna. Columbano on muuten moottoripyöräilijöiden suojeluspyhimys, ei aavistustakaan miksi.

Saavuttiin hikisinä majapaikkaamme Pometossa. Sää oli lämmennyt ja aamun sateen ripottelu tiessään. Emäntämne Paola pahoitteli kun ilma on niin kylmä. Kukkuloita ylös ja alas rinkka selässä toivoisi ilman muuta viileämpää säätä. Aamulla oli mukavasti vain 11 astetta lämmintä, mutta aurinko lämmittää nopeasti ilman yli kahteenkymmeneen asteeseen.

Paola haluaa viedä meidät illalla pienellä Fiat pandallaan syömään jonnekin tuttunsa ravintolaan. No mikäs siinä, tänään on jo kävelty riittämiin.

Päivä 2 Paviasta Colombaroneen

Tämän aamun suuri kysymys oli miten toimia Ponte della Beccan sillan suhteen. Silta ylittää Po- joen ja on noin kilometrin mittainen. Ongelma on liikenne, jota on paljon ja jalankulkijoille ei jää juuri lainkaan tilaa. 

Meillä oli sillasta monenlaista tietoa etukäteen. Että sillalla kävely olisi kiellettyä/sallittua, hengenvaarallista, mahdollista. Koska kuitenkin enemmistö neuvoi ohittamaan sillan bussilla, päädyttiin linja-auton kyytiin, vaikka tuntuikin vähän tylsältä ratkaisulta. Huomattiin, että se oli kuitenkin ihan järkevä ratkaisu, autot olisivat viistäneet aivan vierestä ja liikennettä oli paljon.

Sillan jälkeen kuljettiin pitkään tasaista helppoa maastoa, vanhan puretun rautatien pohjaa. Apenniinit siintävät jossain edessäpäin.

Ensimmäinen meidän reitin opastemerkkikin nähtiin tänään.

Pitkän tasamaatallustelun jälkeen tultiin Bronin kaupunkiin. Evästauko tuli tarpeeseen, koska Bronista lähti jyrkkä nousu kohti Colombaronen pikkukylää ja meidän majapaikkaa Cantina Vecchiaa. 

Meidän majapaikan emäntä Daniela kertoi, että päivä meidän edellä kävelee kolme italialaista miestä. Kiva kuulla, että tällä reitillä on nyt juuri muitakin vaeltamassa.

Ja taas kerran yksi hankalakäyttöinen kahvimasiina! 

Huomenna kohti Pometoa. Sää on ilmeisesti muuttamassa vähän epävakaisemmaksi, onneksi sentään ne pahimmat ennusteet, 30 millin sademääristä ovat parantuneet muutamiin milleihin.

Via degli Abati

Päivä 1

PAVIASSA

Kierreltiin tämä päivä Paviassa!  Euroopan vanhin yliopisto on Paviassa! Opiskelijoita täällä myös tuntuu olevan hurjan paljon. Vaikka kaupunki on vanha, täällä on nuorekas tunnelma, koska tuntuu, että kaikki paikat on täynnä opiskelijoita. Sattui vielä niin hauskasti, että tänään osa opiskelijoista kulkee laakeriseppele päässään ja kuohuviinipullot poksahtelee. On ilmeisesti joku valmistumispäivä yliopistosta. Nuorelle miehelle, jolla myös oli laakeriseppele päässään, ikätoverit hoilasivat jotain " Dottoressa, Dottoressa"- laulua. Vähän kyllä kuulosti pilkkalaululta. 

Onnistuttiin löytämään mukava Airbnb - huoneisto vanhasta kaupungista. Huoneiston ylimmästä kerroksesta näkyy mukavasti Pavian kattojen yli. Kun baarit sulkeutuivat illalla, tuli hiirenhiljaista. Aamun hiljaisuudessa myös ihmettelin hetken, että missä oikein olen. Ei kuulunut kotipihan räkättirastaita, ei sepelkyyhkyjen kurnutusta ja mikä mukavinta, ei myöskään sen raivostuttavan fasaanikukon rääyntää kello viisi aamulla! Kaupungissakin voi olla hiljaista, kiitos vanhan kaupungin autottomuuden.

 Emäntäämme Caterinaa emme vielä ole nähneet, ainoastaan viestit kulkevat puhelimen kautta. Se on vähän outoa, ilmeisesti hän kuitenkin asuu tässä samassa talossa. Itse Airbnb - emäntänä koen tärkeäksi toivottaa vieraat henkilökohtaisesti tervetulleeksi ja neuvoa samalla oleelliset asiat majoitukseen liittyen. No, kukin tavallaan. 

Pavian tunnetuimpia maamerkkejä on Ponte Coperto eli katettu silta. Silta on rakennettu jo keskiajalla, mutta tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa ja on sen jälkeen rekonstruoitu entiselleen. En kyllä ymmärrä miksi sillan pitää olla katettu? Ehkäpä vain estetiikan vuoksi. Tiedä häntä.

Huomenna aamulla lähdetään vaelluspolulle. Varhain aukeava aamiaiskahvilakin on jo katsottu valmiiksi. Leipää, rakkautta ja kahvia. Sillä pärjää jo pitkälle.

Via degli Abati

Päivä 0 

Kotona vielä

Vaelluskengät on rasvattu ja Italian vaelluspolut odottaa. Via degli Abati eli apottien tie on muinainen Apenniineilla kulkenut ja uudelleen löydetty vuoristoversio Via Francigenan välille Paviasta Pontremoliin. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi vanhoilla muulipoluilla ja matkaa kertyy 190 kilometriä. Varattiin majapaikat etukäteen (se olikin aikamoinen ja aikaavievä prosessi puhelinsoittoineen ja selvittelyineen) ja varmuuden vuoksi jaettiin kaikki pitkät ja vaativat (impegnativa) osuudet puoliksi. Oli myös aika alkaa viimein opiskelemaan Italian kieltä, sillä niin monella vaelluksella on jo tullut ihmeteltyä italialaisten vähäistä englannin kielen taitoa. Kirjoitan tätä blogia vaelluksen aikana päivittäin jos vain vuoristossa löytyy nettiyhteyksiä. Seuraavan kerran Paviassa.