Päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Montalbanon majapaikkamme alakerran ravintolassa oli edellisenä iltana iloittu ja juhlittu Vapautuksen päivää iltamyöhään. Olisimme olleet valmiita nukkumaan jo yhdeksän jälkeen, mutta eihän se onnistunut, sen verran huono äänieristys oli. Mietimme, että toivottavasti isäntä jaksaa sitten seuraavana aamuna herätä laittamaan meille aamiaista puoli kahdeksaksi, niinkuin oli luvannut. Yllättäen aamiainen odotti valmiina jo seitsemän jälkeen ja kävelemässä polulla oltiin jo puoli kahdeksalta. Tämä olikin hyvä, koska matkasta tänään oli tulossa pitkä ja jo etukäteen vähän huoletti matkan pituus.
Hyvin lähellä oli Zoccan pikkukaupunki. Kun tulee puhetta Zoccasta, italialaiset muistavat aina mainita, että Zocca on Vasco Rossin kotikaupunki. Ihmettelin että mikä ihmeen Vasco Rossi? Joku poliitikko? Selvisi että Vasco Rossi on kuuluisa laulaja, jonka lauluja kaikki italialaiset tuntevat. Nyt 73-vuotias laulaja on edelleenkin kaikkien tuntema. Vähän niinkuin italialaisten Juice tai Pate Mustajärvi. Vasco Rossin äiti asuu edelleen Zoccassa ja kun Vasco käy Zoccassa hän saattaa piipahtaa paikallisessa Bipap - baarissa. Tässä baari, mutta me ei piipahdettu, jätettiin Zocca heti kun oli saatu pakolliset eväsostokset hankittua.
Niittyleinikkejä oli niityt keltaisenaan.
Montecoronen kylää lähestyttiin. Pahaenteisesti Monte -alku viittaa aina siihen, että kaupunki tai kylä on jollain kukkulalla.
No ihan sympaattinen kylä kuitenkin. Pieni evästauko ja kirkon vierestä kukkulalta näkyi Pyhän Andrean kivi, joka perimätiedon mukaan parantaa kaikki vaivat ja sairaudet.
Pitihän sinne kivelle sitten myös kavuta, vaikka ei mitään erityisiä vaivoja ollutkaan.
Ja taas jatkettiin matkaa, aika kivaa puronvartta pitkin. Puron varrelle oli laskeuduttu yhtämittaisesti yli tunnin ajan. Mietittiin, että millainen nousu meillä mahtaakaan vielä olla edessä iltapäivän helteessä, kun kylän nimessä on taas tuo monte. Monteorsello.
Siellähän se oli kukkulalla ja onneksi kirkon vierestä löytyi vieläpä vähän ränsistynyt kahvibaari, mistä ei ollut tietoa missään kartoissa eikä oppaissa. Kahvin ja sitruunalimonadin voimalla eteenpäin. Omatoimisesti sai myös leimata vaelluspassinsa. Torven merkitys jäi vähän epäselväksi.
Kello oli jo melkein viisi kun päästiin vihdoin Guigliaan. Näyttää täälläkin olevan upea linna, mutta sen tutkiminen on jätettävä huomiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti