Jätettiin Colin kylän kauniit maisemat tasksemme. Päästiin liikkeelle jo puoli kahdeksan aikaan. Runsas aamiainen oli iloinen yllätys, koska päivän etapille ei osuisi yhtään baaria tai kahvilaa, kaupoista nyt puhumattakaan. Emäntä Sigrid oli tehnyt meille myös eväsleivät mukaan otettaviksi.
Ihan ei Sigrid emäntämme onnistunut edellisenä iltana kasvisillallisessaan, muunmuassa kasvispihvit oli palaneet toiselta puolelta ihan mustiksi. Mukisematta syötiin kuitenkin kaikki ja emäntä antoi meille vielä lohdutukseksi puolen kilon linssi-ohra pussin, josta tulee kuulemma hyvä keitto. Kovasti yritimme kieltäytyä puolen kilon lisäpainosta rinkkaan, kun ne ovat jo muutenkin painavat. Ei auttanut, ehkäpä keittoinekset tulevat vielä tarpeeseen.
Majapaikkamme saksalaiset moottoripyörä- enduromiehet olivat sotkeneet alkumatkan polkumme ihan mutaiseksi ja muutama hankala puron ylityskin koettiin.
Kukkulalla näkyvää linnaa kohti suunnattiin. Maassa näkyi myös suuria tassunjälkiä ja kuului ilveksen rääyntää.
Ja tietysti taas se maatalon koira joka ilmoittaa että kuljemme hänen reviirillään.
Seitsemän tunnin vaelluspäivä, yhdellä evästauolla. Vihdoinkin putkahti näkyviin vuoriniittyjen jälkeen Nicellin kylä.
Yllätys, yllätys majapaikkamme emäntä on taas saksalainen alkujaan. Margherite on tullut tänne vuorille pikkukylään asumaan ja nauttimaan luonnonrauhasta.
Ja todellakin Suomessa on mentävä jonnekin Lappiin asti, että olisi näin hiljaista. Äänimaisema täällä vuorilla on aivan uskomaton. Me suomalaiset pikkuisen omahyväisesti kuvittelemme, että meillä Suomessa on niin rauhallista ja upea luonto. En ole koskaan Suomessa kokenut tällaista hiljaisuutta kuin täällä.
Menemme kohta pyynnöstä kävelyttämään emäntämme vanhaa Lisa koiraa kylälle. Koira on niin vanha ettei kuulemma lähde karkuunkaan.
Ja kissa Ottoakaan ei saa unohtaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti