Tänään päästiin jo nousemaan Modenan kukkuloille ja luonnon helmaan.
Aamu ei kylläkään alkanut ihan niin aikaisin kuin olisi toivottu, koska aamiaiselle päästiin vasta kahdeksalta. Isännän tytär yritti vielä veloittaa meiltä ylihintaa majoituksesta. Onneksi minulla oli kaikki helmikuiset sähköpostit vielä tallella puhelimessa ja pystyin osoittamaan, että kyllä isäntä Claudio oli luvannut huoneen helmikuussa halvempaan hintaan. No, itseasiassa sähköpostissa Claudio oli myös luvannut meille ilmaisen balsamiviinietikka- kierroksen ja tastingin. Koska isäntä Claudio vaikutti nyt vähän väsyneeltä ja flunssaiselta, ei sitten viitsitty lähteä kyselemään etikka- juttujen perään. Talon omasta Lambrusco Gasparossa viinistä sentään opittiin jotain mm. että poreileva viini nautitaan jääkaappikylmänä! Ja vaikka en viineistä mitään ymmärräkkään, niin olihan se todella hyvää ja raikasta.
Hiukan jäi tästä paikasta kuitenkin vähän outo fiilis. Miksi he ovatkaan Cammino de'll Unione reitin majoituslistalla, kun tämä kaikki vaellustouhu on heille niin outoa. Heillä majoittuu normaalisti varmaankin vain autoilevia ihmisiä ja se että joku kävelee, on todella kummallista. Ei löytynyt myöskään timbraa eli leimaa meidän vaelluspasseihin.
Castelvetrossa tehtiin pakolliset eväsostokset. Kivennäisvettä kivennäisvesiriippuvaisille ja jälleen fornosta pienet pizzapalat. Näillä selvitttiin hyvin reilun seitsemän tunnin vaelluspäivästä. Oli kiva päästä ylös kukkuloille, vaikka se tietääkin paljon nousua.
Alkumatkasta oli pieniä maatiloja eläimineen.
Ja kehäkukat kukkivat! Minulla kehäkukan siemenet odottavat vielä pussissa eteisen pöydällä.
Levizzanon jälkeen, joka oli pikkukylä, jossa oli tietenkin se pakollinen linna, alkoi usean tunnin nousu. Nousu päättyi vihdoin viimein kukkulalle nimeltään Tre Croci eli kolme ristiä. Tuli vähän dramaattinen kuva, kun puhelin alkoi jostain ihmeen syystä ottaa vain värittömiä kuvia???
Ajateltiin, että nyt vihdoin alkaa laskeutuminen alas kun oltiin sentään tämän päivän reitin korkeimmalla kohdalla. Tämän päivän kohde Marano sul Panaro tarkoittaa siis Marano Panaro-joen varrella. No, ei se laskeutuminen tietenkään niin suoraviivaista ollutkaan, välillä noustiin taas kuin etanat painavien rinkkojemme kanssa ylämäkeen. Maalaistalon pihalla vanha pappa koiran kanssa oli ihan tohkeissaan, kun noin isojen rinkkojen kanssa kuljetaan. Ei, emme ole saksalaisia, vaan Suomesta. Alkaa se tavanomainen Suomen ihmettely. Jalkoja väsyttää ja rinkka painaa, ja vähän hiertää olkapäitä, pitää yrittää vähitellen kohteliaasti päästä jatkamaan matkaa.
Vaikka välillä tuntuu, että kävelemme tosi hitaasti, niin kävelemme kuitenkin juuri samaa nopeutta, kuin opstauluissa informoidaan välimatkoista.
Miksiköhän linnoja on täällä rakennettu jokaikiseen, muutaman talon pikkukylään? Ylemmässä kuvassa Denzanon kylä, jossa todellakin vain muutama talo, mutta myös linna ja kirkko toki!
Saavuttiin Marano sull Panaroon. Kahden Marian talo, Casa due Maria. Nuorempi Maria ( vanhemman Marian tytär) otti meidät sydämellisesti vastaan. Täällä meidän vaellusreittimme, toisin kuin edellisessä paikassa, tunnettiin hyvin. Maria tosin ihmetteli kovasti, miten ihmeessä suomalaiset ovat löytäneet tänne, kun yleensä täällä vaeltaa vain italialaisia. Me merkilliset suomalaiset! 😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti