keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Sutri - Campagnano di Roma

Tämä päivä oli sitten se pakollinen sadepäivä. Tähän asti on onnistuttu sateet välttämään kuin ihmeen kaupalla, mutta tänään sade alkoi puoli yhdeltätoista ja jatkui sitten ikävän tasaisesti koko päivän. Ennen sateen alkua ehdittiin sentään hetki ihmetellä etruskien hautoja Sutrissa.

Tätä sadepäivää piristi myös muutama mukava jälleennäkeminen. Aamiaisella tavattiin taas pitkästä aikaa vanhempi, Torinosta lähtenyt italialaisnainen, joka nähtiin aikoinaan ensimmäisen kerran kolmantena vaelluspäivänämme. huhtikuun puolella! Siitä tuntuu jo olevan iäisyys. Sisulla jaksaa varmasti vanha rouva Roomaan asti. Etruskien hautojen jälkeen eksyttiin pariinkin otteeseen reitiltä. Välillä merkinnät kaupungeissa ovat tuskastuttavan huonoja. Sade alkoi ja Monterosin kylässä, ensimmäisessä baarissa ei paljon muita ollutkaan evästauolla kuin vaeltajia. Amerikan tyttö Sheya, sateesta huolimatta iloisena ja tanskalainen mukava pariskunta ja vielä tanskalaiset vanhemmat naisetkin. On aina hurjan iloista nähdä tutuksi tulleita vaeltajia ja kuulla mitä kaikkea on tapahtunut sillä välin kun ei ole nähty. Ollaan kuin samaa perhettä. Meidän lounas baarissa jäi surkeaksi. Kasvissyöjät saivat tyytyä nyt perunalastuihin ja olueeseen.
Matka jatkui sateessa. Kuljettiin luonnonsuojelualueella, vesiputouksia, vehreää metsää ja nähtiin jopa villisika!  Kuvien otto jäi ikävä kyllä sateen vuoksi vähäiseksi. Nyt odotellaan illallista viihtyisässä hotellissa ja mikä iloinen yllätys meille nälkäisille kasvissyöjille. Tämän hotellin ravintolassa on aivan oma ruokalistansa menu vegano!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti