Taivaallisen polun helvetillinen helle jatkuu. Aamiainen vasta puoli kahdeksan aikaan, olisi ollut helteen vuoksi niin hyvä päästä aikaisemmin liikkeelle. Majapaikkamme isäntä oli kyllä täydellinen vastakohta edellisen majapaikan isännälle. Cormonsin isäntä tuntui olevan luhistumisen, burn outin partaalla. Oli omien sanojensa mukaan ottanut miljoona euroa lainaa majatalon remontointiin. Pyöritti sitä nyt yksin ja näytti todellakin siltä, että nukahtaa milloin tahansa seisaalleen. Sääliksi kävi. Huoneen ilmastointi oli niin meluisa, että oli mietittävä nukkuuko melussa ja siedettävässä lämpötilassa vai hiljaisuudessa ja tukalassa kuumuudessa.
Aamulla ensin taivalllettiin mukavan vilposessa lehtometsässä.
Alkoi kuulua ääniä, jotka kovasti muistutti villisikojen ääntelyä. Piti alkaa toden teolla mellastamaan. Hah hah, isäntä siellä vain oli puuhommissa, hyvä mielikuvitus muutti äänet villisikojen ääntelyksi. Mitä lie isäntä ajatellut melskaavista ulkomaalaisista.
Ensimmäiset viiniviljelmät ilmestyivät. Tällä etapilla niitä kyllä riitti. Autotiekin on nimetty viinitieksi.
Odotettiin että jos jossain pikkukylässä olisi joku viinipaikka auki tai mikä tahansa auki, saataisiin ostettua lisää juotavaa. Kivennäisvettä kuuluu aivan tolkuttoman paljon. Niin paljon ei pysty kantamaan mukana, vaikka monta litraa meillä onkin. Kun voimat alkoi olla jo aivan loppu, seuraavassa pikkukylässä oli kuin olikin ravintola. Aika hieno ravintola vielä, johon ihmiset laittavat ykköset päälle, siemailevat ja nuuhkivat asiantuntevasti viinejään ja tietysti ruokakin on erinomaista (niinkuin Italiassa aina). Onneksi ravintolassa oli ulkopöydät ja kukaan ei nyrpistänyt nenäänsä kahdelle superhikiselle vaeltajalle. Ei ollut edes tarkoitus syödä mitään, mutta ruokalistalla oli niin herkullisia juttuja, että viimeaikaisista tavoistamme poiketen, jäimme syömään ihan oikeaa lounasta. Tarjoilijaa selvästi vähän nauratti kun kerta toisensa jälkeen tilasimme uuden ja uuden kivennäisveden, kun kaikki muut asiakkaat siemailivat hienoja viinejään.
Onneksi tuli lounastettua, alkoi nimittäin hurjan raskas nousu Castelmonteen, jossa on linna ja luostari ja on ihan merkittävä nähtävyys. Nousu tuntui loputtomalta, varsinkin kun se osui iltapäivän kuumimpiin tunteihin. Olin varannut huoneen Casa del pellegrinosta, joka on luostarin yhteydessä. Respatyttö oli ilmoittanut että check-in on kuuteen asti. Onneksi olin varoittanut, että en tiedä ehdimmekö kuudeksi. Ehdimme kuin ehdimmekin puoli kuudeksi. Ensimmäiset vaeltajaihmisetkin löytyvät. Italialainen pariskunta joka kävelee samaa reittiä kuin mekin (ikävä kyllä puhuvat vain italiaa) ja pari naista jotka taivaltavat jotain alppireittiä, josta en ole koskaan kuullutkaan. En muista nyt juuri Castelmonten linnan historiaa, mutta jotain vastaan täälläkin taisteltiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti