tiistai 9. toukokuuta 2023

Päivä 13 Ultima tappa, viimeinen osuus Pontremoliin

Jätimme aamulla hyvästit Casa Mallarinon Sergiolle ja Christinalle ja tietysti koko suurelle eläinmäärälle myös. Olipas sydämellinen ja huolehtivainen isäntäväki. Sergio ajoi meidät autollaan kaupunkiin juna-asemalle, osti junaliput, leimasi ne ja katsoi vielä että olemme varmasti oikealla raiteella odottamassa Pontremoliin menevää junaa.
Niin mukavaa kuin onkin, että sinusta huolehditaan, niin ei me nyt ihan avuttomia sentään olla.
Junamatka Pontremoliin kesti todellakin vain 20 minuuttia ja kulki lähes koko matkan tunnelissa, vuorten ali. Samojen vuorten ali, joiden yli me oltaisiin kavuttu jos olisi vaellettu vielä tämä viimeinen väli Borgotarosta Pontremoliin. Vähän harmitti, että viimeinen väli jäi kokematta, mutta 32 kilometriä, paljon korkeuseroja ja reitti merkitty hyvin vaativaksi ei kuulostanut oikein hyvältä ajatukselta heti noroviruksen jälkeen.
Pontremoli vaikuttaa heti ensi silmäyksellä kivalta pikkukaupungilta. Asukkaita vain reilu 7000 ja korkealta katselee linna. Pontremolin sanotaan myös olevan portti Apenniineille, vaikka meille se oli ennemminkin takaportti. Tämä kaupunki on myös portti Toscanaan. Borgotarossa oltiin vielä Emilia-Romagnan maakunnassa ja vuorten toisella puolella Pontremolissa jo Toscanassa. Pontremolissa on asuttu jo ainakin 1000 ekr. Rooman valtakunnan aikainen nimi oli Apua. Ja myös Dante on oleillut näillä seuduilla.
On aina kummallista muuttua vaeltajasta tavalliseksi turistiksi. Yhtäkkiä kukaan ei olekaan enää kiinnostunut mistä olet tulossa tai minkä maalainen olet. Sinulle ei tullakaan enää spontaanisti juttelemaan, iloiset tervehdykset ja hyvän vaelluksen toivotukset eivät enää seuraakaan sinua. Tulee vähän haikea olo kun kulku vaeltajana loppuu. 
Via degli Abati oli vaativa vaellus. 190 km vuoristossa, vähäisesti palveluja ja välimatkat oli mietittävä tarkkaan. Kivikkoiset polut eivät aina ole herkkua jaloille ylä- eikä alamäkeen. Muita vaeltajia ei näy, ainakaan tähän aikaan vuodesta, mikä on harmi, aina olisi välillä kiva vaihtaa kokemuksia. Tätä vaellusreittiä kuulemma vaelletaan hyvin vähän juuri sen vaativuuden vuoksi. Hyvä että en tiennyt sitä etukäteen, sillä olisin saattanut päätyä valitsemaan jonkin toisen reitin, mutta se olisi ollut sääli. Sillä Via degli Abatilla vuoristossa, lähes joka päivä koki sellaista hiljaisuutta etten ole missään kokenut sellaista ja minä kuitenkin asun maaseudulla Hämeessä, enkä missään suurkaupugissa. Apenniinien vuoristoon muuttaakin ihmisiä jotka ovat väsyneet kaupunkien meluun ja hulinaan. Tapasimme tällaisia vuoristosta rauhaa etsiviä. Joku oli Pariisista, joku Milanosta, Saksasta jne. En ihmettele, hiljaisuus oli uskomatonta. Hiljaisuuden lisäksi parasta oli myös kohtaamiset kaikkien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Heistä kaikista jäi joku muisto sydämeen.
Jatkamme lomaamme vielä muutaman päivän tavallisina turisteina. Majoituimme pienelle oliiviöljytilalle kävelymatkan päähän Pontremolista. Kiitos kun vaelsit mukanamme! 😊





maanantai 8. toukokuuta 2023

Päivä 12 Casa Mallarinossa

Tästä päivästä tulikin pakollinen vapaapäivä. Norovirus iski yöllä ja vaikka tauti onkin jo ohimenossa, on olo vielä sen verran heikko, että oli viisainta jäädä tähän mukavaan majapaikkaan lepäilemään ylimääräiseksi päiväksi.
Meitä kyllä pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Christina- emäntä keittelee meille teetä ja tuo korppuja. Sergio lähti aamulla käymään kaupungissa ja kysyi mitä tarvitsemme. Pyysimme tuomaan banaaneja, kivennäisvettä, lemon sodaa ja jogurtteja. Sergio ei sitten tuonutkaan mitään kaupan tavallisia jogurtteja, vaan oli käynyt varta vasten jostain vuorilta hakemassa kaverinsa tekemiä jogurtteja, jotka ovat kuulemma parhaita.
Huomenna todennäköisesti menemme junalla Pontremoliin, meidän reittimme päätepisteeseen. Se kestää vain 20- minuuttia! Koska tämänpäiväinen vaellusetappi jäi kävelemättä, tulisi huomisesta etapista liian pitkä yli vuorien. Ja majoitus on jo aikaa sitten varattu Pontremolissa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Päivä 11, Brugnolan kylästä Borgotaron kaupunkiin

Manuela loihti meille eilen illalla mielenkiintoisen vegaanisen neljän ruokalajin illallisen. Manuela on erityisesti perehtynyt Emilia-Romagnan alueen perinteiseen ns köyhään keittiöön. Vuoristoinen alue on ollut köyhää seutua ja ruokaa on koitettu keksiä kaikesta mahdollisesta, mm villivihanneksia on käytetty paljon ja lihaa ei juuri lainkaan, mikä tietysti sopii hyvin vegaanihenkeen. Manuela on myös julkaisemassa lähitulevaisuudessa aiheesta keittokirjan. Ruoka oli hyvää, mutta vähän ihmetytti, että ateriassa ei ollut mitään tuoretta, ei vihanneksia eikä hedelmiä, öljyä sen sijaan oli käytetty runsaasti, mikä kokonaisuudesta vähän raskaan. Viini oli paikallisen pientuottajan valmistamaa.

Jätettiin aamulla hyvästit Manuelalle ja hänen mukavalle perheellensä ja valtavalle eläinmäärälle. Valtavan kokoinen 9- vuotias laumanvartijakoira vietti jo hyvin ansaittuja eläkepäiviään. Koira oli aikoinaan kohdannut kaksi kertaa suden ja selvinnyt hengissä ja hengissä olivat säilyneet myös koiran vartioimat lampaat.
Meillä oli valittavana muutamakin reitti Borgotaron kaupunkiin ja valittiin se helpompi vaihtoehto, jossa olisi vähemmän korkeuseroja. Aika pian saavuttiin Osaccan kylään jossa vanhahko pariskunta puhdisti sieniä aamuauringossa talonsa seinustalla. Meidän oli kirjoitettava nimemme heidän vieraskirjaansa kunhan olivat ensin arvuutelleet mistä tulemme. Saksasta? Hollannissa? Norjasta? Suomi ei ole koskaan vaihtoehto.
Vaellus jatkui kauniissa maisemissa ja linnunlaulun säestämässä hiljaisuudessa.
Välillä päästiin jo havumetsävyöhykekorkeudelle! Onneksi oli hiukan viileämpää kuin edellisenä päivänä, vaikka aurinko helottikin.
Polun varrella lehmähevonen!
Borgotaron kaupunki tai virallisesti Borgo Val di Taron kaupunki sijaitsee alhaalla laaksossa vuorten ympäröimänä. Näimme kaupungin vuorilta jo monta tuntia ennen kuin saavuimme sinne.
Yllättäen meitä vastaan käveli sunnuntaivaeltajia koirien kanssa. Iloisesti tervehdittiin!

Borgotaron kaupunki osoittautui ihan kivaksi pieneksi kaupungiksi, josta majapaikkamme isäntä Sergio kävi autolla noutamassa.
Sergio oli englannin kielen taitoisena ystävällisesti auttanut meitä Grazzin majapaikan varaamisesta ja oli nyt hienoa, että saatiin autokyyti korkealle vuorille Casa Mallarinoon.

lauantai 6. toukokuuta 2023

Päivä 10 Bardin kaupungista Brugnolan kylään

Nyt kun nettiyhteydet tuntuvat toimivan taas paremmin, niin vähän juttua myös viime päiviltä. 
Toissailtainen vegetaari-illallinen makkaratehtaassa osoittautui kiinnostavaksi. Ei mitään fine diningia, vaan kunnon maalaisruokaa. Isot kulhot kaikenlaista. Vain kulhollinen hillosipuleita jäi syömättä. Erityisesti jäi mieleen perunagnocchit tomaattisienikastikkeessa. Suurista ruokamääristä huolimatta Lauri harmittelee jo sitä, että vyö jäi kotiin.

Matkalla Bardiin yhtäkkiä metsässä oli torni.
Torni oli Torre di San Antonino 1100- luvulta. Ihan ei selvinnyt tornin tarkoitus meille.
Onneksi ei tiedetty että Bardin linna menee kiinni jo viideltä, niin ei tullut turhaa stressiä. Oltiin Bardissa puoli viisi. Onnekkaasti meidän hotelli oli ihan linnan kyljessä ja hyvin ehdittiin vielä linnaan.
Bardin linna on 800- luvulta. Tunnelmaa lisäsi se että kaikki muut vierailijat olivat jo lähteneet kun kiertelimme linnan saleissa.
Tänään aamulla nautittiin erinomainen aamiainen. Olimme hotellin ainoat asiakkaat. Ei olisi uskonut siitä ruokamäärästä aamiaisella.
Bardin linna jäi taakse, mutta näkyi takana, ylväänä lähes koko tämän päivän matkan ajan.
Löysin Bardin linnalta pinssin, jossa VIA DEGLI ABATI logo. Se on nyt vaelluslakissani. Pitäisiköhän alkaa keräilemään pinssejä hattuun?!
Puolitoista tuntia yhtämittaista nousua kivikkoisella polulla. Sitä ennen lauantaipäivän retkipyöräilijät, joita oli noin sata viiletti ohi. Vähän väsytti jo se jatkuva Ciao ja Salve hokeminen. Mutta hyvällä tuulella olivat kaikki! Vapaa päivä ja liikuntaa upeissa maisemissa! Meille peukutetaan ja hurrataan.
Suunta eteenpäin ja evästauko Monasteron kylällä ja pyöräilijät tulevat jo vuorilta takaisin päin. Sekä yksi hankalampi kosken ylitys!
Suunta on edelleen ylämäkeen ja vihdoin saavutaan meidän majapaikkaamme Vegaani farmille Brugnolan kylään.
 Vegaanifarmin eläimet ovat kaikki rescue- eläimiä ja emäntämme Manuela joka osaa hyvin englantia, kertoo hauskasti eläimistä ja ennakkoluuloista joita heidän perheensä asettautuminen tähän syrjäiseen vuoristokylään aiheutti. Ei ole epäilystäkään muuten kuka on pomo eläinporukassa.

perjantai 5. toukokuuta 2023

Päivä 9 Groppallon kylästä Bardin kaupunkiin

Kolmas kerta toden sanoo. Nettiyhteydet pätkii ja teksti katoaa. Siksipä nyt lyhyesti. Tänään oli kahdeksan tunnin vaelluspäivä upeaan keski- aikaiseen kaupunkiin Bardiin, jota hallitsee linna joka hakee vertaistaan. 

torstai 4. toukokuuta 2023

Päivä 8 Nicellin kylästä Groppallon kylään

Herättiin häikäisevään auringonpaisteeseen. Tänään jatkettaisiin vaellusta Groppallon kylään. Kylästä tuntui etukäteen olevan hankala saada majapaikkaa. Pohdittiin Margheriten ja myös edellisen paikan saksalaisnaisen Sigridin kanssa sitä, miksi joskus pikkukylistä on nimenomaan ulkomaalaisen vaikea löytää majoitusta. Sigridin mielestä pikkukylissä suhtaudutaan ulkomaalaisiin epäluuloisesti ja sähköpostivarauksiakin hiukan pelätään, mitä lie viruksia niissä on. Margheriten mielestä se on suurta typeryyttä majoittajilta, mutta myönsi itsekin ihmetelleensä Päivi - nimeä ja pohtineensa, että olemmeko me kenties turkkilaisia. Mutta koska hän on avarakatseinen saksalainen, hän ajatteli että sopii kyllä turkkilaistenkin tulla.

Päivästä oli tulossa lämmin ja päivän vaelluksesta korkeuskäyrän mukaan U:n muotoinen. Ensin laskeudutaan puoli päivää alamäkeen joelle asti, jonka jälkeen noustaan puoli päivää Groppallon kylään.

Välillä käveltiin pienten vuorikylien läpi. Usein näyttää menevän koko päivä ettei nähdä ainuttakaan ihmistä, vain äärimmäinen hiljaisuus ja linnunlaulua.


Pieni puronylitys ei tuota ongelmia.
Vihdoin laskeuduttiin Nure - joen rantaan. Oltaisiin voitu valita myös pidempi reitti ja ylittää joki siltaa pitkin, mutta koska Margherite vakuutti, että kyllä joen yli pystyy kahlaamaan, niin päätettiin yrittää. Ja onnistuihan se, vaikka pienoinen yllätys oli että joessa oli useampi haara eli ylityksiä ei ollut yksi vaan peräti kolme!
Aika rankka nousu kohti Groppalloa alkoi. Ilma oli myös selvästi lämpimämpi kuin aikaisempina päivinä. Onneksi oli vettä mukana riittävästi ja Margheriten tekemät eväät.
Groppallon kirkko putkahti viimein näkyviin vuorella.

Groppallossa majoitus Albergo ristorante Fratelli Salinissa. Salinin veljekset tekevät makkaraa. Emäntää huvitti vähän kun toivoimme vegetaari - illallista makkaratehtaassa kun ollaan. 




keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Päivä 7 Poggiolon kylästä Nicellin kylään


Jätettiin Colin kylän kauniit maisemat tasksemme. Päästiin liikkeelle jo puoli kahdeksan aikaan. Runsas aamiainen oli iloinen yllätys, koska päivän etapille ei osuisi yhtään baaria tai kahvilaa, kaupoista nyt puhumattakaan. Emäntä Sigrid oli tehnyt meille myös eväsleivät mukaan otettaviksi.

Ihan ei Sigrid emäntämme onnistunut edellisenä iltana kasvisillallisessaan, muunmuassa kasvispihvit oli palaneet toiselta puolelta ihan mustiksi. Mukisematta syötiin kuitenkin kaikki ja emäntä antoi meille vielä lohdutukseksi puolen kilon linssi-ohra pussin, josta tulee kuulemma hyvä keitto. Kovasti yritimme kieltäytyä puolen kilon lisäpainosta rinkkaan, kun ne ovat jo muutenkin painavat. Ei auttanut, ehkäpä keittoinekset tulevat vielä tarpeeseen.
Majapaikkamme saksalaiset moottoripyörä- enduromiehet olivat sotkeneet alkumatkan polkumme ihan mutaiseksi ja muutama hankala puron ylityskin koettiin.
Kukkulalla näkyvää linnaa kohti suunnattiin. Maassa näkyi myös suuria tassunjälkiä ja kuului ilveksen rääyntää.



Linna oli nykyään maatalona ja Ylämaan karjaa kuljeskeli vapaana siellä täällä.
Ja tietysti taas se maatalon koira joka ilmoittaa että kuljemme hänen reviirillään.
Muutaman vuorikylän jälkeen lähdettiin nousemaan päivän korkeimmalle kohdalle Sella dei Generalille ( 1217m). Ei hullumpi eväspaikka! 
Seitsemän tunnin vaelluspäivä, yhdellä evästauolla. Vihdoinkin putkahti näkyviin vuoriniittyjen jälkeen Nicellin kylä.
Yllätys, yllätys majapaikkamme emäntä on taas saksalainen alkujaan. Margherite on tullut tänne vuorille pikkukylään asumaan ja nauttimaan luonnonrauhasta. 


Ja todellakin Suomessa on mentävä jonnekin Lappiin asti, että olisi näin hiljaista. Äänimaisema täällä vuorilla on aivan uskomaton. Me suomalaiset pikkuisen omahyväisesti kuvittelemme, että meillä Suomessa on niin rauhallista ja upea luonto. En ole koskaan Suomessa kokenut tällaista hiljaisuutta kuin täällä.

Menemme kohta pyynnöstä kävelyttämään emäntämme vanhaa Lisa koiraa kylälle. Koira on niin vanha ettei kuulemma lähde karkuunkaan.
Ja kissa Ottoakaan ei saa unohtaa!