tiistai 9. toukokuuta 2023

Päivä 13 Ultima tappa, viimeinen osuus Pontremoliin

Jätimme aamulla hyvästit Casa Mallarinon Sergiolle ja Christinalle ja tietysti koko suurelle eläinmäärälle myös. Olipas sydämellinen ja huolehtivainen isäntäväki. Sergio ajoi meidät autollaan kaupunkiin juna-asemalle, osti junaliput, leimasi ne ja katsoi vielä että olemme varmasti oikealla raiteella odottamassa Pontremoliin menevää junaa.
Niin mukavaa kuin onkin, että sinusta huolehditaan, niin ei me nyt ihan avuttomia sentään olla.
Junamatka Pontremoliin kesti todellakin vain 20 minuuttia ja kulki lähes koko matkan tunnelissa, vuorten ali. Samojen vuorten ali, joiden yli me oltaisiin kavuttu jos olisi vaellettu vielä tämä viimeinen väli Borgotarosta Pontremoliin. Vähän harmitti, että viimeinen väli jäi kokematta, mutta 32 kilometriä, paljon korkeuseroja ja reitti merkitty hyvin vaativaksi ei kuulostanut oikein hyvältä ajatukselta heti noroviruksen jälkeen.
Pontremoli vaikuttaa heti ensi silmäyksellä kivalta pikkukaupungilta. Asukkaita vain reilu 7000 ja korkealta katselee linna. Pontremolin sanotaan myös olevan portti Apenniineille, vaikka meille se oli ennemminkin takaportti. Tämä kaupunki on myös portti Toscanaan. Borgotarossa oltiin vielä Emilia-Romagnan maakunnassa ja vuorten toisella puolella Pontremolissa jo Toscanassa. Pontremolissa on asuttu jo ainakin 1000 ekr. Rooman valtakunnan aikainen nimi oli Apua. Ja myös Dante on oleillut näillä seuduilla.
On aina kummallista muuttua vaeltajasta tavalliseksi turistiksi. Yhtäkkiä kukaan ei olekaan enää kiinnostunut mistä olet tulossa tai minkä maalainen olet. Sinulle ei tullakaan enää spontaanisti juttelemaan, iloiset tervehdykset ja hyvän vaelluksen toivotukset eivät enää seuraakaan sinua. Tulee vähän haikea olo kun kulku vaeltajana loppuu. 
Via degli Abati oli vaativa vaellus. 190 km vuoristossa, vähäisesti palveluja ja välimatkat oli mietittävä tarkkaan. Kivikkoiset polut eivät aina ole herkkua jaloille ylä- eikä alamäkeen. Muita vaeltajia ei näy, ainakaan tähän aikaan vuodesta, mikä on harmi, aina olisi välillä kiva vaihtaa kokemuksia. Tätä vaellusreittiä kuulemma vaelletaan hyvin vähän juuri sen vaativuuden vuoksi. Hyvä että en tiennyt sitä etukäteen, sillä olisin saattanut päätyä valitsemaan jonkin toisen reitin, mutta se olisi ollut sääli. Sillä Via degli Abatilla vuoristossa, lähes joka päivä koki sellaista hiljaisuutta etten ole missään kokenut sellaista ja minä kuitenkin asun maaseudulla Hämeessä, enkä missään suurkaupugissa. Apenniinien vuoristoon muuttaakin ihmisiä jotka ovat väsyneet kaupunkien meluun ja hulinaan. Tapasimme tällaisia vuoristosta rauhaa etsiviä. Joku oli Pariisista, joku Milanosta, Saksasta jne. En ihmettele, hiljaisuus oli uskomatonta. Hiljaisuuden lisäksi parasta oli myös kohtaamiset kaikkien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Heistä kaikista jäi joku muisto sydämeen.
Jatkamme lomaamme vielä muutaman päivän tavallisina turisteina. Majoituimme pienelle oliiviöljytilalle kävelymatkan päähän Pontremolista. Kiitos kun vaelsit mukanamme! 😊





4 kommenttia:

  1. Kiitos matkakirjoituksista ja hienoista kuvista. Oli kiva seurata upeaa matkaanne. Hyvä kunto teillä molemmilla. Hiljaisuutta vaalivana itsekin sain olla mukana kirjoitusten ja kuvien välityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Alunperin kirjoittelin ihan vain itselleni, että muistan tunnelmat ja tilanteet, mutta aina kiva tietää että joku muukin lukee! 😊

      Poista
  2. Kiitos, oli taas mukava lukea vaelluksesta ja nähdä teidän reitin hienoja paikkoja. Niin yllättävää, että tuolla oli hiljaisempaa kuin kotimaassa. Tuo viimeinen kuva kruunaa tämän blogin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kirsi! Hiljaisuus kyllä yllätti minutkin. 🙂

    VastaaPoista