Erinomaisen illallisen jälkeen ( ja jaksoimme muuten hyvin kävellä ravintolaan ja takaisin) rauhallinen yö Nova Arborassa. Heräsin kuitenkin jostain syystä yöllä ja aloin miettiä kenkiä. Vaelluskengät täytyi jättää täällä ulos terassille. ( mikä on hyvin ymmärrettävää kuran ja mudan vuoksi). Tai siis meillä oli vaelluskengät ja muutamalla muulla myös. Loput majoittujien kengät olivat märkiä ja mutaisia lenkkareita. Ikävä tosiasia on että tällaisissa paikoissa ja tilanteissa kenkiä häviää. Toisin sanoen joku ottaa ja vie kenkäsi. En saanut jatkettua uniani, ennenkuin hiljaa sukkasillani hiivin hakemaan vaelluskenkämme sisään huoneeseen. Meidän kenkämme eivät edes olleet mutaiset, mutta sama sääntö, kengät ulos, toki koski kaikkia. Ulkona terassila kuului uskomaton pöllöjen konsertti ja samalla tunsin itseni aikamoisen rikolliseksi, salakuljettaessani kengät sisään. Loppuyön nukuinkin sitten rauhallisesti.
Aamulla syötiin marmelaadi- aamiainen. Talon omia marmelaadeja, sen seitsemää sorttia. Voi kun olisi ollut edes jotain suolaista. Voikin on suolatonta!
Aamun suunta oli kohti Adonis - vuorta (Monte Adone). Vuoren huipulle nousu onnistui yllättävän helposti. Oltiin toki lämmitelty pari päivää sitten Monte Lussarille nousulla ja Lussari on paljon korkeampi vuori.
Mukava nuorisoporukka Adonen huipulla osoittautui sairaanhoitajaopiskeljoiksi Bolognasta.
Porukka jatkoi matkaa ennen meitä, mutta yksi tytöistä palasi takaisin ja tuntui etsivän jotakin. Kysyin mitä hän on hukannut. Osoitti hiuksiaan ja tajusin heti, hiuslenkki. Sanoin, että poimin sen polulta ja annoin hänelle. Me hiuslenkki- ihmiset ymmärrämme toisiamme! 😅
Vuorelta laskeutuessa alkoi vähitellen sataa. Mikä homma! Suojaa puhelin, rahat, etsi goretex-takki ja -housut rinkasta, vaihda ne päälle, laita rinkan päälle rinkan sadesuojus ja vedä vielä kaiken tämän päälle sadeviitta. Ja juuri kun olet tämän koko operaation saanut suoritettua, sade loppuu ja aurinko alkaa paistaa. ☀️
Suunnattiin roomalaisaikaiselle tielle, metsän keskelle.
Ennen Monzunoon saapumista kohtaamme aikamoisen määrän vaeltajia. Ja iloinen yllätys, onhan sitä vanhempaakin väkeä liikkeellä. Emme olekaan ainoita!
Ollaan nyt huomattu, että kun italialaiset tuntuvat aluksi kovin varautuneilta, niin on vain rohkeasti tehtävä itse aloite. Jää murtuu nopeasti ja sen jälkeen ovat hyvin sydämellisiä. Voi olla että osittain on kyse kielitaidosta. Englanti on vaikea kieli italialaisille.
Kun vihdoin päästään Monzunon kylään, meitä vastassa on kokonainen torvisoittokunta!
No, eivät he meidän takia soittaneet, mutta ei myöskään selvinnyt mikä juttu tämä oli, kun ei heillä oikein yleisöäkään ollut. Meidän majapaikan isäntä selitti jotain outoa, että he soittavat maaseudun musiikkia!!?? Joku perinnejuttu jota ei ymmärretty.
Kun vaeltajaa hemmotellaan majapaikassa jalkarasvoilla ja arnikkivoiteilla, hän on onnellinen.
Taas nautittiin illalla erinomaisesta ruuasta kyläravintolassa. Muistan joskus lukeneeni, että Italiassa toimii joku vaellusyhdistys, jonka nimi on vapaasti suomennettuna jotain sellaista kuin " kaksi askelta ja hyvä illallinen". Liekö kyseinen yhdistys tämänkin reitin takana. 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti