San Benedetto 

Orvinio - Mandela 

Lisää vuoripolkuja, vuoriteitä ja eläimiä. Toinen toistaan idyllisempiä kukkulakyliä. Maurizio oli suositellut yöpymistä Marzian luona Mandelassa. Marzia ilmaantuikin kuin taikaiskusta polun päähän, heti kun saavuimme Mandelaan. Herraties kuinka monta kertaa hän oli käynytkään polun päässä katsomassa joko tulemme. 

Marzian b&b oli viimeisen päälle tyylikäs, vaaleanpunaisine piperryksineen. Hikisinä ja vaelluskengät kuraisina tunsimme kuuluvamme vähän eri maailmaan. 

San Benedetto 

Castel di Tora - Orvinio 

Castel di Torasta lähdettiin aamulla varhain nousemaan vuorille taas capuccinon ja kakunpalan voimin. Yhtämittaista nousua kesti yli neljä tuntia, mutta näköalat olivatkin sitten kuin lentokoneesta olisi katsellut. 

Härätkin vuorilla vaikuttivat rauhallisilta. Enemmän hirvitti monikymmenpäinen villisikalauma, joka vilisti alempana rinteellä. Villisikahan on kyllä kasvissyöjä, niin kuin mekin, mutta enpä silti haluaisi jäädä emon ja poikasten väliin. Alettiin pitää enemmän ääntä kulkiessa. 

Orviniossa meitä jo huolestuneena odotteli Amico del Cammino - yhdistyksen puheenjohtaja Maurizio. Rita oli informoinut häntä jo hyvissä ajoin, että suomalaiset ovat tulossa. Maurizio puhui hyvin englantia, mikä oli mukava yllätys, sillä englannin taitoisia on harvassa. Ritan lisäksi vain alkumatkan yöpymispaikassa Spoletossa, emäntämme Emanuela, joka olikin eläkkeelle jäänyt latinan opettaja ja suuresti ihastunut Suomen kirjastoihin. (Taas yksi hyvä syy olla iloinen suomalainen veronmaksaja) Italiassa kun kunnalliset kirjastot ovat kuulemma ikäviä, pimeitä ja niissä ei kukaan käy. 

Orviniossa maanantaina, kaikki ravintolat olivat kiinni, joten oli kokkailtava itse. Ihan hyvää pastaa siitä tuli. 

Seuraavana aamuna Maurizion puoliso Simonetta halusi saatella meidät polulle kohti Mandelaa. 

San Benedetto 

Rocca Sinibalda - Castel di Tora 

Kukkulakaupungista lähdettiin vaeltamaan seuraavaan kukkulakaupunkiin. Oli vappupäivä ja Rita oli varannut meille majapaikkaa Castel di Toraan. Soitatte Fabiolle ja Fabio tulee hakemaan teidät veneellä Posticciolasta. Emme todellakaan soittaneet Fabiolle. Oli vappupäivä ja Fabiolla kädet täynnä töitä ravintolassaan. Illallistimme kuitenkin Fabion ja hänen työntekijöidensä kanssa illalla. Fabio oli laittanut facebookiin kuvan suomalaisista vaeltajilta ja itsestään. Niin eikös illallispöytään ilmaantunut muutama kuokkavieraskin ihmettelemään suomalaisia vaeltajia. Huhu suomalaisista muusikoista jotka vaeltavat alkoi jo kulkea edellämme.

San Benedetto 

Rieti - Rocca Sinibalda 

Rietistä lähdettiin kohti Rocca Sinibaldan kukkulakaupunkia. Varsin tasainen reitti hiljaista tietä pitkin. Kuuma aurinko läkötti ja puudutti. Pää alkoi tuntua raskaalta, migreeni tulossa. Hurja nousu polkua pitkin oli vielä jaksettava kaupunkiin. Oli löydettävä Sonia, lihakaupasta, pääkadun varrelta. Sonian mies löytyi ja vei meidät majapaikkaan. Hirmu kylmä suuri lukaali ja suihkusta tuli vain jääkylmää vettä! Sonia selitti jotain vedestä italiaksi puhelimessa. Yriteltiin käännellä mittarin vipstaakeja. Kun migreeni oli illalla yltynyt tarpeeksi ärhäkäksi, soitin Sonialle uudestaan. Nyt tänne ja heti! Sonia tuli. Huippu meikattu, lihakaupan takki ja korkkarit. Kop,kop, kop, Sonia kierteli ympäriinsä, ei tule lämmintä vettä. Sitten haki keittiöstä haarukan ja tökki sillä mittaria. No vihdoinkin kyumavesivaraaja hurahti käyntiin. Olisihan meidän tuo nyt pitänyt itsekin osata. Arrivederci Sonia!

San Benedetto 

Leonessa - Poggio Bustone 

Leonessasta oli lähdettävä seuraavana aamuna varhain. Edessä oli pitkä vaelluspäivä korkealla vuoristossa Poggio Bustoneen. Sade oli onneksi loppunut. Cristinan majoitus ei tarjonnut aamiaista, eikä me uskallettu enää koskea kahvikapselikoneeseen. Piazzan kahvilasta löytyi kuitenkin cappuccinot ja kakunpalat. Ei kovin hyvä aamupala koko päivän vuoristovaelluspäivälle Hiirenhiljaista, vain lintujen laulua. Ikävä kyllä alkuviikon pakkanen oli tappanut korkeimmilta kohdilta puista lehdet. Surullinen näky, mutta orvokit kukkivat kauniisti. Kaikkiaan noustiin 1550 metriin. Iltapäivällä alkoi laskeutuminen Poggio Bustonen luostarille. Iltapäivän kuuma ja raukea tunnelma. Poggio Bustonesta siirryttiin bussilla Rietiin, sillä Rieti - Poggio Bustone välin vaelsimme jo vuosi sitten taivaltaessamme franciskuksen reittiä. Cristina oli varannut meille Rietistä majoituksen Ritan luota. Hauska, vauhdikas nainen. Jonkinlainen amatööriarkeologi ja järjesti retkiä maanalaiseen Rietiin. Oli kirjoittanut myös hauskan kirjan lapsille Gatto archaeologico. Rita neuvoi meille hyvän ruokapaikan. Viidellätoista eurolla syötte ja juotte niin paljon kuin jaksatte, lupasi hän. Ruoka oli erinomaista ja lasku mielestämme vaivaiset 35 euroa. Jälkiruuat ja kaikki. Jostain taikaiskusta Rita ilmestyi paikalle ja tuulispäänä kiidätti laskun takaisin. Ritan vaeltajilta ei oteta ylihintaa! Lasku 30 euroa. 

San Benedetto 

Agriturismo - Monteleone di Spoleto -Leonessa 

Harmaassa säässä lähdettiin vaeltamaan agriturismolta eteenpäin ja pian alkoikin sataa. Monteleone di Spoleto osoittautui yltiöystävällisten ihmisten kaupungiksi. Ensimmäiset suomalaiset vaeltajat! Kaupan tätikin halusi ehdottomasti myydä minulle ensin, vaikka monta mummoa oli jonossa. Nolotti! Nopeasti jatkettiin matkaa. Kohta olisi varmaan ilmestynyt punainen matto ja torvisoittokunta. Sateessa jatkettiin Leonessaan. Evästaukoa pidettiin partiolaisten talon seinustalla. Leonessassa tupakkakaupan omistajatar Cristina oli huomaavaisesti laittanut huoneessamme lämmöt täysille, joten märät vaatteet kuivuivat nopeasti. Onnistuimme rikkomaan talon kapselikahvikoneen, jota isäntä sitten loppuillan korjaili. Cristina suositteli hyvää ja edullista trattoriaa. Olikin hauska paikka, ei ruokalistaa, vanha papparainen tuoda töpsötteli ruuat pöytään. Kokonainen grappa pullokin ja kaksi lasia. Buon appetito!

San Benedetto 

Cascia -Agriturismo Colle Capitano 

Norcian jälkeen Cascia tuotti yllätyksen. Kuvittelimme tulevamme rauhalliseen pikkukaupunkiin, mutta tulimmekin oikein turismus maximus kaupunkiin. Santa Rita (1300-luvulla syntynyt) oli tuotteistettu tehokkaasti. Kaikki kojut myivät Santa Rita krääsää. Mitähän Rita olisi tuuminut. No pyhän Ritan polkua siirryttiin nopeasti Ritan syntymäkylään Roccaporenaan josta matka jatkui ihanaan agriturismoon. Maatilalta löytyi kaikki mahdolliset eläimet. Maatilan emäntä Piera loihti meille uskomattoman kuuden ruokalajin illallisen. Agriturismoilla on tiukat säännöt 30 prosenttia on oltava oman tilan tuotteita, 30 prosenttia lähiseudun tuotteita. Makeaan italialaiseen aamiaiseenkin näköjään tottuu kun illallinen on syöty niin myöhään. Pax et Bonum